10.12.2014

IBX System -hoitomenetelmä

Yhteistyössä Kauneushoitola Ihanan kanssa

Kuivankarheat kynnet? Lohkeilua nips ja naps? Tuttua, eikö.
Rasvaamisen merkitys on korvaamattoman suuri erityisesti nyt, kun kylmät ilmat kuivattavat kädet ja kovettavat rasvan kynsilevyjen välissä. Kaikki joustavuus on tiessään ja kynnet napsahtavat poikki, jollei lotraile aktiivisesti rasvalla.

Jos kynsissä on liuskottumia ja kröhm, suurempaa rakennekorjailun sijaa esimerkiksi jatkuvan lakkailun ja poistoaineiden kanssa puljaamisen vuoksi, suosittelen tutustumaan kirjainyhdistelmään IBX. Famous Namesin patentoima IBX System on kaksiosainen hoitomenetelmä, jonka avulla oma kynsi saa suojakerroksen ja samalla hoitoaine korjaa mahdollisia vaurioita. Hoitoa voidaan käyttää merkistä riippumatta kaikkien geelilakkausten alla ja/tai luonnonkynnen vahvistamiseen ja korjaamiseen. Sivutuotteena hoito vahvistaa kynsiä ja saa ne kasvamaan vahvempana. Varsin lupaavalta kuulostavaa myyntipuhetta Kauneushoitola Ihanan Heliltä, jonka ammattilaisen käsiin pääsin kuivine kynsineni ainetta testaamaan.




Kuinka kaikki sitten tapahtuu? 

Kuivat, liuskottuvat kynnet? - Paikalla, valitettavasti. Ja vieläpä aamulla kunnon asetonikyvyssä käyneenä, joten irstailu on vielä rajumpaa kuin jos olisin lilluttanut sormiani viimeiset pari päivää parafiinissa ja rasvakuorrutteen alla. No, tuleepahan ainakin autenttinen lähtökuva.

Hoito käyntiin. IBX sivellään kynnelle. 

IBX jää kosteana kynnen pinnalle. Tuoksu on vähemmän pistävä kuin olin odottanut. Jotain on tapahtuva hyvin nopeasti. 

Kyseessä ei ole perinteinen kynnenvahvistaja, joka vain sivellään ja annetaan kuivua. IBX Systemin jujuna on led- tai uv-valon avulla tapahtuva kynteen imeytyminen. Käsi uuniin. Tuote imeytyy kynnen pinnasta kynsikerrosten väliin ja "liimaa" kerrokset toisiinsa. Vahvistaminen on tapahtunut ja se käy led-valon alla todella nopeasti.

Ylimääräiset pyyhitään pois ja puhdistetaan kynsilakanpoistoaineella. Valmista ihasteltavaksi! 
Tuloksena on vahvempi luonnonkynsi, joka kestää paremmin kasvatusta ja samalla se myös suojaa kynttä rasitukselta, kun minunkin kynsilläni on toistuvasti erilaisia geeli- tai tavallisia kynsilakkoja.

Ajattelin säästää teidän verkkokalvojanne alkutilanteen järkytykseltä, mutta toisaalta kyllä tämä tuote ansaitsee ennen-jälkeen vertailun:


Pahoittelut jälkeen-kuvan huonosta tarkennuspisteestä. Sen olisi sallinut olla tuossa nimettömässä, mutta minkäs teet.

Oletteko te kokeilleet jo IBX Systemiä? Mitä mieltä te olette olleet tuotteesta?

2 kommenttia:

  1. Vautsi, kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! En ollut kuullut aiemmin, mutta nyt kyllä pitää perehtyä asiaan paremminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin kanssa, että taidan käydä uuden käsittelyn kynsiini jossain välissä!

      Poista

Sana on vapaa, kiitos kommenteistasi!